torstai 20. elokuuta 2015

Päiväkirjatyöskentelyyn?

Laitan tähän blogin lukijoiden tiedoksi ystäväni Käen Marin (Beamcoaching) pitämien tämän syksyisten päiväkirjaryhmien linkin. Molempiin ehtii vielä mukaan.

Beamcoaching löytyy myös facebookista

Mari ohjaa taidolla, herkkyydellä ja suurella sydämellä luovien prosessien kanssa työskenteleviä. Päiväkirjatyöskentelyllä on arvaamattomia mahdollisuuksia kenen tahansa työskentelyyn ja arkipäivään.

Päiväkirja on ollut omassa elämässäni kahdeksanvuotiaasta asti, sain syntymäpäivälahjaksi kiinalaisen koristeellisella kannella varustetun viivoitetun päiväkirjan. Siinä oli punainen nauha, jonka saattoi laittaa merkiksi. Kirja on tallella ja sitä on aika hauska lukea. Käsiala on aluksi siistiä ja kuvaus hyvin yksityiskohtaista (tarina alkaa syntymäpäivän aamusta). Myöhemmin käsiala muuttuu suttuisemmaksi ja tekstit suorasukaisemmiksi. Tekstistä näkee selvästi, mitä kirjaa olen kulloinkin lukenut. Hupaisaa.

Minua kiinnostaa kovasti millä kaikilla eri tavoilla kirjoittaminen voi olla työnohjauksen ja luovien prosessien tukena. Pysyn kuulolla, ehkäpä saan Marilta haastattelun?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti