keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Tasapainosta ja ihmiselämän esteettisyydestä

Tekstin ja taiteellisen teoksen arvioinnissa arvio usein käsittelee sisällön ja muodon tasapainoa, niiden yhteispeliä ja sopusointua. Se mitä ilmaistaan, on luontevalla tavalla muodon kantamaa. Kun tasapaino on oikea, syntyy jotain kaunista.

Olen miettinyt, että ehkä ihmisen elämäkin jotenkin hakee tätä sisällön ja muodon välistä tasapainoa. Ehkä se mitä jotkut kutsuvat "aitoudeksi" tai "mun jutuksi", on juuri sisällön ja muodon tasapainoa.

Ehkä uravalintakysymyksiin pitäisi hyväksyä myös tällainen esteettinen näkökulma? Ihmisestä näkee, kun hän on niin sanotusta oikeassa paikassa. ("Paikka" pitää nyt ymmärtää suhteellisen laajasti.)

Asiat ikään kuin soivat. Toiminta ja ihminen ovat luontevasti yhtä. Sen voisi sanoa näinkin: Ihminen ei vain soita soitinta, vaan soitin soittaa häntä. Ihminen tekee työtä, mutta työ myös "toteutuu hänessä". Ihminen osallistuu ja luo, samalla jokin tapahtuu hänessä ja  hänen kauttaan.

Kun keski-iän kriisissä taistelevat ihmiset sanovat: "en voinut enää valehdella itselleni" tai "elämäni ei ollut todellista" tai "en enää tiennyt kuka olin", ehkä siinäkin on kyse tästä.

Se muoto minkä puitteissa sisällön ilmaiseminen oli joskus mahdollista, ei ole sitä enää. Elämä ei soi. Silloin ei kyse ole pelkästään soittajasta eikä pelkästään soittimesta, vaan niiden välisestä suhteesta.

Niin moni asia on yhtäkkiä toisin, eikä se ei riitä, että joku kysyy "niin mutta mitä sinä haluat" tai "missä motivaatiosi on"? Mikset vaihda soitinta. Tai itseäsi...

Kyse on jostain osin selittämättömästä, se ei palaudu "tavoitteisiin" tai edes "kutsumukseen". Siinä on jotain kokonaisvaltaista joka on aistittavissa, kuten esteettiset asiat aina, kokonaisuutena.

Tiedätte mistä puhun. Sellaisista ihmisistä, joilla tämä tasapaino on, säteilee luontevaa kauneutta jota ei voi palauttaa mihinkään muuhun kuin juuri siihen kokonaisuuteen.

2 kommenttia:

  1. Olen joskus miettinyt usein kuulemaani sanontaa: "On kiva katsella tosi ammattilaista työssään". Olipa kyse mistä ammatista tahansa. Olen pohtinut, miksi sitten kaikki ammattinsa osaavat eivät jätä samaa tunnetta. Annoit hyvän selityksen. Ehkäpä joskus tekijä ja hänen työnsä ovat niin täysin harmoniassa, että sen tunnistaa, vaikkei sitä voi konkretisoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Yksi johtaja, kiva kuulla pitkästä aikaa kommenttiasi. Noin se taitaa juuri olla - kaikesta työstä ja toimesta ei tätä tasapainoa hengi. Mietin itse myös sitä, että tästä syystä joskus kannattaa ehkä kuunnella voimakasta intuitiota, joka sanoo että "tämä sopii" tai "tämä ei sovi"... vaikkei aina edes pystyisi selittämään miksi. Ehkä syyt purkautuvat auki vähitellen.

      Poista