tiistai 19. huhtikuuta 2016

Curling-ohjausta mielensäpahoittajille? Myötätunnon tehtävä ohjauksessa

Eräs ohjauksen kritiikki, johon törmää verrattain usein, on ajatus, että ohjaus on holhousta tai paapomista. Ohjaus on tällaisissa puheissa ikään kuin yhteiskunnan curling-vanhemmuutta, jossa tasoitellaan millintarkasti tietä ohjattavan edeltä, niin ettei hänen tarvitsisi ponnistella tai ottaa itse vastuuta mistään.

Tämän ajattelun toisinto on ajatus, että myötätunto ammattilaisen työkaluna kasvattaa ohjattavista mielensäpahoittajia. Kuin prinsessoja, joilla on herne patjan alla tai nenässä, pienimmästäkin asiasta.

Mitähän tähän vastaisi? Vaikka näin.

Ohjauksessa on mukana aina ohjattavan kokemus, se miten hän asiat kokee ja näkee. Toisaalta ohjaustilanteessa on mukana se, millaista eetosta tai käyttäytymistä pidämme hyväksyttävänä, kannustettavana, vakiinnuttamisen arvoisena jossain tilanteessa. Se mitä ohjauksessa toistamme tai systemaattisesti nostamme esiin, siis "kasvattaa" ohjattavaa, tai vähintäänkin vihjaa hänelle, millainen agendamme on.

Mikä merkitys myötätunnolla on? Jos kohtelen ohjattavaa myötätuntoisesti, annanko hänelle sellaisen viestin että sinun on oikeus vaatia juuri tällaista myötätuntoa joka tilanteessa? Tai että sinun ei tarvitse tehdä itse asioillesi mitään?

Ajattelen niin, että myötätunto on mahdollisuus ymmärtää toisen kokemusta ja tuottaa hänelle kokemus, että tuo toinen yrittää tosissaan nähdä asiat minun kannaltani.

Tästä ei mielestäni kuitenkaan vielä seuraa, että ohjattavan kanssa oltaisiin kaikesta samaa mieltä, ettei ohjaus tulisi jossain kohtaa haastamaan tai muuttamaan hänen näkemyksiään tai ettei ohjaus edellyttäisi häneltä mitään.

Ohjaustilanne on erityinen useammallakin tavalla. Ohjauksessa käsitellään ohjattavan asioita ja hänen kokemustaan. Sen vuoksi hän myös paljastaa itsestään asioita ja on haavoittuvampi kuin ollessaan muissa rooleissa.  Siksi on paikallaan viestiä myötätuntoa silloin kun puheena on asioita joita ohjattava pitää vaikeina tai ikävinä. Myötätuntoa voi annostella luontevasti. Onhan meillä arkielämässämme rikas rekisteri keinoja välittää toisillemme juuri asianmukaista myötätuntoa. On murheita ja murheita, ja myötätunto on nimenomaan virittymistä sille taajuudelle josta ohjattava yrittää kertoa eri tavoin. Joskus rivien välistä.

Ohjaustilanne on myös tila, jossa ihminen nimenomaisesti haluaa, etsii ja pyytää tulla ymmärretyksi oikein. On monia tilanteita, jossa emme tällä tavoin vaadi ymmärrystä emmekä huomiota itsellemme, siksi että se ei kuulu asiaan. Ohjauksessa se sen sijaan kuuluu asiaan. Ohjauksesta on harvoin hyötyä, ellei ohjattava tule nähdyksi ja kuulluksi.

Ohjaus on myös prosessi. Sen eri vaiheissa odotamme, edellytämme ja painotamme eri asioita. Se että tietyssä kohtaa myötätunto korostuu, ei tarkoita että se on ainoa ohjauksen interventio.

Myötätunnon erityinen merkitys on kanavan avaamisessa ja ylläpitämisessä. Kun myötätunto tulee ensin, sitten voi tulla myös muuta "kasvattavaa" tai näkökulmia avartavaa. Näin toimivat myös kokeneet terapeutit: ensin orientoidutaan myötätuntoon, sitten vasta muihin terapeuttisiin tehtäviin. He ovat taitavia muotoilemaan sanojaan ja kommenttejaan niin, että onnistuvat välittämään yhtä aikaa kaksi viestiä: hyväksyn sinut sellaisena kuin olet, suhtaudun myötätuntoisesti siihen mitä koet nyt, mutta olen valmis myös tukemaan sinua siinä, mihin olet tästä siirtymässä. 

Se ei ole paapomista, se on toisen pystyvyyteen uskomista silloin kun hän ei itse jaksa vielä uskoa siihen.

**

Olen usein nähnyt, miten vaikkapa työnohjauksessa ihminen on ensin tuohtunut ja valittaa kiihkeästi jostain, minkä kokee vääryydeksi. Puhe on tunteikasta ja se keskittyy oman harmin tai kärsimyksen, toisten syyllisyyden tai väärin tekemisen osoittamiseen.

Tällaisessa tilanteessa ehkä "paapomisen vastustaja" saattaisi sanoa: Hyvä ihminen, kerää ittes! Syytä on itsessäsikin. Katsopa peiliin. Ei työelämässä pärjää, jos etsii syytä vain toisista ihmisistä...

Tämä ei ole otollista työnohjauksen jatkumisen kannalta. Kovin jyrkkä myötätunnon kieltäminen voi tuottaa ohjauksen katkeamisen tai ainakin särön yhteistyöhön. Voi olla, että valittaja tarvitsee muitakin näkökulmia ja työnohjaajan tekee mieli tarjota vastuunottoa. Se ei kuitenkaan onnistu ilman myötätuntoa.

Valittamisella ja negatiivisella purkautumisella on monia merkityksiä, yksi niistä on myötätunnon pyytäminen. On mahdollista olla myötätuntoinen olematta kaikesta samaa mieltä, vesittämättä ohjattavan vastuuta tai hymistelemättä hänen näkemyksilleen. Kuulluksi tulemisen kokemuksen jälkeen asiaan voi löytyä runsaasti uusiakin näkökulmia, vastuunoton paikkoja ja oppimisen mahdollisuuksia.

Ihminen vaan ei yksinkertaisesti lähde tutkimaan vaativia itseään koskevia aiheita itseään haastaen epämukavuusalueelle (sinnehän sitä ohjauksessa useimmiten pyritään) ellei hän ole ensin turvassa. Turvassa olemisen rakennuspuu on juuri myötätunto.

Myötätunto auttaa meitä ymmärtämään toista ja olemaan hyödyksi juuri hänelle, juuri nyt. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi ainoa osa ohjausinterventiotamme. Myötätunto - aavistus tai oivallus siitä, mitä toinen kokee sanoessaan tai toimiessaan niin tai näin  - tuo meille lisää toimintamahdollisuuksia ohjaajina. Myötätunto ei siis tarkoita omista kriteereistä tai tiedosta luopumista. Se on sen ymmärtämistä, mikä on toiselle merkittävää, sekä oman viestin muovaamista niin, että toisen on se helpompi vastaanottaa.

2 kommenttia:

  1. Onpa tässä tekstissä monta osuvaa ja oivaltavaa juttua! Oli pysähdyttävä useassa kohdassa pohdiskelemaan ja makustelemaan. Ajatuksesi, että myötätunto on turvassa olemisen rakennuspuu, on hurjan upea. Ja niin tosi, ohjattiinpa sitten millaista kasvua tahansa. Kiitos ajatuksistasi, jotka laittavat omassakin mielessä prosesseja käyntiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna, kiitos ihanasta palautteesta. Kylläpä se ilahdutti!

      Poista