sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kiinnittymisestä ja irralleen joutumisesta (tai pääsemisestä)

Ihmisen kiinnittyminen elämänsä päämääriin, tehtäviin ja projekteihin on kiinnostava juttu. Merkittävät asiat eivät yleensä muutu kovin nopeasti. Kiinnittyminen tapahtuu monelta osin tiedostamatta tai huomaamatta, sitein ja langoin joita ei oikein erota, ennen kuin niistä alkaa pyristellä irti ja huomaa, missä kiristää.

Toista metaforaa käyttäkseni: Ihmisen elämä tosiaan rakentuu. Siinä on mukana paljon tietoista työtä, mutta myös paljon kerrostumia, joiden tekijöistä ei koskaan tule varmuutta. Miksi elämä meni näin eikä noin, mikä vaikutti tähän ja tuohon. Oma kädenjälki on kiistatta mukana, mutta oma käsi ei ole vastuussa joka asiasta.

(Sekoilen nyt metaforissa: ajattelen elämää rakennelmana ja kudoksena... ja ehkä myös liikkuvassa virrassa kulkevana kumiveneenä...)

Ihmiselämässä taitaa olla myös jaksoja, jolloin langat (tai mitkä ne rakennetta kiinni pitävät asiat nyt ovatkaan) syystä tai toisesta pääsevät löysälle ja peräti irti. Kaikki onkin yhtäkkiä liikkeessä, vanhat sitoumukset tuntuvat etäisiltä ja lähes absurdeilta.

On mahdollista muuttaa suuntaa eikä tiedä mitä on edessä. Silloin tajuaa myös sen että virta liikuttaa eikä sitä tarvitse itse ajaa eikä työntää eikä suuntia mitenkään. Tämäkin on aika jännittävää. Ajatus siitä että elämällä on jokin oma voimansa joka toteutuu yksilön elämän "lävitse". Näin voi kokea ilman sen kummempia mystifiointeja. Ihmisen elämähän on hurja affordanssi, totta kai sillä on oma voimansa!

Nämä ajelehtivat tilat ovat mielenkiintoisia, luovia ja hurjiakin. Sellaisesta tilasta käsin vasta näkee jotain siitä kiinnittyneen tilan rakentuneisuudesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti