keskiviikko 10. elokuuta 2016

Mistä on hyvät neuvot tehty?

Erilaiset koulutukset alkavat pian taas pyöriä työmaalla. Niissä tunnelmissa kertaan tässä hyvän neuvomisen perusteita.

Olen viime vuoden sisällä suhteellisen paljon käsitellyt neuvomisen rajoitteita. Toisaalta - olen hamasta väitöskirjastani asti puhunut siitä, että neuvomista ei ole mielekästä tuomita haitalliseksi käytännöksi, joka ei lainkaan kuuluisi ohjaukselliseen tilanteeseen.

Mielestäni tärkeää on ymmärtää, mitä neuvominen on, miten se liittyy ohjauksen ja millaisia seuraamuksia ja käyttötapoja sillä on. Kun tämän lisäksi on vielä tietoinen muista hyödyllisistä ohjauksen keinoista, voi ohjauksessa (ja muissakin neuvoja sisältävissä tilanteissa) tehdä tietoisempia ja harkitumpia interventioita.

Tässä listaan tutkimukseen perustuvia ja käytännössä koeteltuja näkökulmia hyvään neuvomiseen.

Neuvo on ytimeltään keskustelun kulussa tapahtuvaa ongelmanratkaisua. Keskustelun toimintona neuvo on suositus, ehdotus tai kannanotto, jossa tarjotaan toiselle tietoa, hyödylliseksi arvioitua tai suositeltavaa toimintatapaa. Neuvo sisältää direktiivisen ulottuvuuden ja toisaalta avunannon ulottuvuuden. Kun neuvoa on pyydetty, neuvon pyytäjä on itse asemoinut itsensä tämän "puuttuvan tiedon" vastaanottajaksi. Kun neuvo annetaan pyytämättä, tämä tiedon puute oletetaan ja implikoidaan. Tämä saattaa tuottaa vuorovaikutuksessa ongelmia.

Neuvon relevanssi vastaanottajalle: hyvä neuvo perustuu kuuntelemiseen ja neuvon vastaanottajan näkökulman ymmärtämiseen

Vuorovaikutustutkimuksen mukaan sellaiset neuvot hyväksytään todennäköisemmin, joiden merkitystä neuvon vastaanottajalle on käsitelty vuorovaikutuksessa ennen neuvon antamista. Eli neuvon antaja kuuntelee, kyselee ja yrittää hahmottaa neuvon vastaanottajan näkökulmaa asiaan. Neuvot tarjotaan niin, että ne on soviteltu neuvon vastaanottajan ajatuksiin ja tukemaan niitä, mikäli mahdollista.

Nuivimman vastaanoton saavat neuvot, jotka tarjotaan suoraan olettaen että neuvoja tietää mitä toinen tarvitsee, mikä hänelle on "neuvorelevanttia" ja millaisia asioita hän ei tiedä tai osaa. Ihmiset eivät useinkaan pidä tällaisesta. Joitakuita se voi harmittaa kovastikin, joitakuita lähinnä hymähdyttää. Seuraa siis ohjattavan vastauksia. Sekä verbaalinen vuorovaikutus että kehonkieli kertoo, onko hän innostunut tai vastaanottavainen.  Kyse ei ole siitä, onko palaute monisanaista: "joo" -partikkelihan voi toimia hyvin vastaanottavaisena responssina suomenkielisessä keskustelussa. Kyse on pikemminkin siitä, osoittaako toinen tavalla tai toisella kaipaavansa neuvoja ja siitä, että ne sisältävät jotain hänelle hyödyllistä.



Jos tuntuu, että tökkii, käytä hetki aikaa ohjattavan ajatuksiin tutustumiseen. Kun vastaanottajan ajatuksia kuullaan, varmistutaan että neuvoilla ylipäänsä ratkotaan oikeaa, relevanttia ongelmaa. Lisäksi varmistutaan, että esille on saatu ne ratkaisut, joita on jo aiemmin yritetty käyttää ja jotka eivät ole toimineet. Vastaanottajan kertoma selventää myös hänen suhdettaan asiaan, ja sitä, hakeeko hän ongelman kuvauksella enemmän myötätuntoa ja lohdutusta kuin ratkaisua. Myötätunnon tarpeessa oleva henkilö ei ole kovin vastaanottavainen uusille ajatuksille. Myötätunto edeltääkin terapia- ja ohjaustyössä monia muita tärkeitä työskentelyn vaiheita, kuten tutkivaa reflektiota tai ratkaisuvaihtoehtojen pohdintaa.

Tietävyyden jakautuminen: Ratkaisuvaihtoehtoja voi miettiä yhdessä 

Ongelmanratkaisuvaihe on tärkeä oppimisen ja toimijuuden kehittymisen kannalta, etenkin jos ohjaaja kutsuu ohjattavan itse rakentamaan ratkaisuvaihtoehtoja. Kun ohjattavana on ryhmä, tämä on helpompaa, kun ohjattavat voivat ideoida ratkaisumalleja yhdessä. Neuvomisen idea on se, että neuvon vastaanottaja itse voi päättää noudattaako neuvoa vai ei. Kun samaan ongelmaan syntyy useita ratkaisumalleja, tämä laajentaa ajattelutilaa mutta jättää silti päätösvallan neuvon vastaanottajalle itselleen.

Läpinäkyvyys: neuvomisen painavuus tai suosittavuus sekä perustelut näkyviin

Neuvomisessa ohjaaja hyödyntää asiantuntijarooliaan. Hän voi tarjota neuvon asiantuntemukseensa nojaten, tai siitä etääntyen. Usein neuvon antaja voi monin tavoin myös osoittaa, kuinka painavana tai velvoittavana hän neuvonsa haluaa tarjota. Joskus on paikallaan hyvinkin direktiivinen neuvominen. Joskus on tähdellisempää osoittaa, että tarjottu ratkaisu on vain yksi mahdollinen.

Monissa neuvomisen tilanteissa keskeistä ei ole vain se, noudattaako toinen neuvoa vai ei. Tärkeätä on myös ymmärtää neuvo, eli oppia siitä jotain. Silloin vastarinnassakin on kyse usein ymmärtämisestä ja perustelemisesta. Neuvon perustelu ei ole jankuttamista. Silloin kun neuvotilanne jumittaa, usein joudutaan siirtymään metapuheeseen, eli pohtimaan, missä kohtaa näkemykset menevät ristiin. Joskus tällainen tilanne tuottaa myös suuria oivalluksia.

Neuvossa mielestäni ehkä oleellisinta on tunnistaa sen luonne ongelmanratkaisu-orientaation kantajana. Jos haluaa huolehtia, että asioita tutkitaan ennen ongelmien ratkomista, on hyvä idea siirtää neuvoja keskustelussa hieman kauemmas. Lisäksi ohjaaja voi totutella itse sietämään epävarmuuden tilaa jonkin aikaa keskustelussa. Sen sietokyvyn kasvattaminen on eduksi myös ohjattavalle. Tärkeimmät ongelmat eivät karkaa mihinkään, vaikka niiden kanssa hetken vähän ihmeteltäisiin!

PS. Tulossa vastaava tiivistys hyvän palautteen erityispiirteistä!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti Sanna! Itse olen ajoittain pohtinut elämässäni neuvojen antamista. Joskus niitä on pyydetty, joskus taas olen nähnyt että ystävä tai läheinen kaipaa neuvoja. Kuinka kuitenkaan lähestyä neuvottavaa oikein, jos hän ei omasta mielestään neuvoja kaipaa? Miten antaa suositus tai kannanotto oikealla tavalla ilman, että toisesta tuntuu, että puutun asiaan liikaa? Mielenkiinnolla tutustun lisää teksteihisi, kun taas löysin blogisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentista. Ehkä tuollaisessa tilanteessa, jos haluaisi jotenkin "päästä läpi", mutta toinen ei ota neuvoja vastaan, voisi keskittyä siihen että asiaa ylipäänsä pääsee käsittelemään. Yksi tapa on esittää sellaisia kysymyksiä joiden avulla toinen tulee kertoneeksi ajatuksistaan ja taustaoletuksistaan lisää. Toinen tapa on sitten kertoa omasta kokemuksesta, jos sellaista on.

      Poista