torstai 4. elokuuta 2016

Ongelman tutkiminen ja konfrontointi

Talvella kirjoittelin siitä, milloin neuvominen ei ole hyödyllinen ohjaajan interventio ohjaustilanteissa ja erityisesti vastauksena huolenkerrontaan.

Sananen tai jatkoajatus aiheesta vielä. Kirjassani Ohjaustyön opas erottelen ongelmanratkaisuorientaation ja tutkivan orientaation. Ne eivät ole käytännössä täysin vastakohtaisia ja usein toinen johtaa toiseen, mutta olen havainnut käytännössä hyödylliseksi, jos ohjauksen osapuolet pystyvät ne erottamaan.

Ongelmanratkaisuorientaatio on sellainen tapa käsitellä huolta tai ongelmaa, jossa aktiivisesti ja mahdollisimman nopeasti pyritään ratkaisemaan ongelma, kehittämään ratkaisuvaihtoehtoja tai poistamaan tai lieventämään sitä jollain muulla tavalla. Usein tämä tarkoittaa myös neuvoja ja neuvonkaltaisia ehdotuksia. Ihmiset neuvovat toisiaan hyvin usein siihen nähden, miten usein sanovat, etteivät halua neuvoa tai ei ole tarkoitus neuvoa. Ongelmanratkaisuorientaatioon siirtyminen tarkoittaa, että ongelma on "hyväksytty ratkottavaksi", se katsotaan merkitykselliseksi ja todelliseksi ongelmaksi.

Tutkiva orientaatio tarkoittaa puolestaan sitä, että ongelman ratkaisemista viivytetään ja tutkitaan asiaa ja ohjattavan kokemusta siitä monilta puolilta. Pidätytään olettamasta, että ongelma on ilmeinen tai että käsillä oleva ongelma on välttämättä vielä oikea tulkinta relevantista ongelmasta. Useille (ei kaikille) terapioille on ominaista "kuunnella" ongelmia eli tulkita niitä viesteinä jostain syvemmästä problematiikasta. Usein terapian tuloksena ongelmia koskeva perusjäsennys t. tulkintakehys muuttuu. Myös ohjauksellisiin tilanteisiin kuuluu tutkiva suhde ongelmiin: niiden monipuolinen analyyttinen tarkastelu eri puolilta ja ongelman "haastattelu" ja avoin mieli suhteessa siihen, mitä tulkintaprosessissa voi löytyä.

Olen miettinyt paljon sellaista tapaa vastata ongelmiin, joka asettuu hieman näiden kahden väliin. Yritin hieman analysoida sitä jo väitöskirjassani kauan sitten. Myöhemmässä opinnäytteen ohjauksen tutkimuksessa myös sivusin asiaa hieman. Olen joka tapauksessa vain raapaissut pintaa, ja olisi hienoa päästä syventymään asiaan enemmän.

Tarkoitan sellaista responssia, jossa jotenkin puututaan ongelman premisseihin. Tällainen responssi on usein vastaväitteen tai muuten haastavan väittämän muotoinen ja sen viesti on: "se mitä kohtelet ongelmana, ei ehkä ole relevantti tai "oikea" ongelma, koska asiaa ei kannata tai tule määritellä noin". Tällainen ohjaajan interventio voi olla muodoltaan myös tulkintaa virittävä kysymys, joka auttaa purkamaan tarkasteltavan ongelmavyyhden taustaoletuksia.

Tämä toimintatapa on vaativa laji, tai vaikeampi tehdä taitavasti ja ajoittaa oikein. Lausuja saattaa tarkoittaa ajatuksen rakentavaksi tai inspiroivaksi mutta se kuullaan silti herkästi hyvin haastavana tai tuomitsevana, sulkevana tai "ojentavana". Tarkoitus on hyvä, mutta kokemus on konfrontoiva ja tuottaa puolustusreaktioita, ja joskus luukut menevät tyystin kiinni.

Se ei sinänsä tietenkään ole aina huono asia. Se mikä yhdessä hetkessä herättää vastustusta, voi toisena hetkenä olla helpommin lähestyttävää. Kaiken ei tarvitse olla heti helppoa. Joskus ohjausprosessissa on ihan pakko pystyä ravistamaan perustavia oletuksiaan ja purkamaan niitä, ja se on aika epämiellyttävää. Hyvä esimerkki tästä muuten tuli vastaan twitterissä linkissä dosentti Panu Halmeen blogiin. Tämän epämiellyttävyyden takia ohjauksen täytyy olla ensin turvallista ja perustua luottamukseen ja myötätuntoon.

On paljon ohjaustilanteita, joissa pitkään vähittäiseen prosessiin ei ole oikein aikaa. Silloin kysyy taitoa ja kärsivällisyyttä tehdä konfrontointi niin, että se johtaisi oivallukseen tai uuteen keskustelun näkökulmaan mahdollisimman pian. Se on mahdollista vaan ei aina helppoa. Jos saisi kirjoitettua tästä jotain järkevää seuraavien kuukausien aikana!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti