tiistai 23. elokuuta 2016

Puurtamista vai kiinnostusta? Vai merkityksiä, jotka antavat mielen molemmille?

Mediassa on kiistelty koululaisten laiskuudesta/sinnikkyydestä uuden opetussuunnitelman ympärillä. Samaan aikaan on käyty kiistaa aiheesta pokemonit vs. mustikat (ts. minkä asian perässä ulkona juoksentelu on hyväksyttävää). Pari päivää sitten tämä mielipideteksti  sai miettimään taas tätä vastakkainasettelua.

Onko vastakkain perinteinen kovan työn korostaminen ja nykyaikaisempi oman motivaation ja kiinnostuksen korostaminen? Kannattaako näitä tosiaan edes laittaa vastakkain?

Ehkä tästä puuttuu yksi tärkeä palanen välistä. Kovan työn ja puurtamisen korostaminen ilman arvokasta päämäärää ei liene mielekästä. Mutta ei henkilökohtaisen kiinnostuksen vaaliminenkaan voi olla ainoa perustehtävä, joka koulukasvatuksella on. Se on yksi tärkeä ja keskeinen tehtävä, mutta ei ainoa.

Koulun tehtävä on auttaa yksilöitä rakentamaan totuudellista kuvaa maailmasta, tämän tiedon nojalla toimimaan maailmassa ja muokkaamaan tietämystään edelleen.

Lisäksi sen tehtävä on välittää muovaten (kriittisesti keskustellen) arvoja, joita pidämme hyvinä ja keskeisinä. Keskeiset arvot kertovat yksilöstä, mutta myös yhteisöstä ja maailmasta, jossa elämme. Arvot sisältävät oletuksiamme siitä, miten yksilöt elävät suhteessa yhteisöihinsä ja maailmaan. Arvot kertovat siitä, miten hyvä yhteiselämä mahdollistuisi - jotta yksilöt saisivat edelleen ja tulevaisuudessakin tavoitella kiinnostuksensa suuntaisia asioita.

Kiinnostus vai puurtaminen -kiistelyn oheen kaipaisin siis keskustelua siitä, mitkä perimmäiset arvot tekevät toimintamme mielekkääksi. Miksi tehdä työtä ja olla sitkeä? Millaisessa maailmassa ja yhteisössä kiinnostustamme viljelemme?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti