perjantai 24. helmikuuta 2017

Ihmisen ja tehtävän match?

Uraohjauksen teorioissa on pitkään puhuttu siitä, että on vanhanaikaista "matchata" ihmisiä ja tehtäviä. Työelämä ammatteineen, työtehtävineen sekä professionaalistuvine kenttineen nähdään niin muuttuvana, ettei kannata sitoa tarkastelua liian tiukasti työtehtäviin. Samoin yksilön osaaminen ja työhön kiinnittyminen on muuttuvaa, dynaamista ja elämänhistoriallisesti aina uudelleen rakentuvaa. Sen vuoksi uraohjaus nähdään rakentelevana prosessina, jossa suuntaudutaan, otetaan suuntia ja arvioidaan sekä ympäristöä että itseä. Fokus siirtyy välillä itseen, välilllä ympäristöön. Välillä tehdään ratkaisuja, välillä asetutaan arvioimaan menneitä ratkaisuja ja niiden seuraamuksia.

Silti olen viime aikoina paljon miettinyt sitä, että on olemassa jotain sellaista kuin yksilön ja tehtävän "match". On olemassa myös "mismatch". Tämä ei ole aina helppoa paikantaa tai sanallistaa. Eikä sitä osaa oikein kuvata ennen kuin sen kokee. Siinä on mukana asioita, joita voi eritellä, luetella ja attribuoida. Ja sitten sellaista, jota ei oikein voi selittää, mutta jonka tuntee.

Tämä match on sellainen, että sitä ei ehkä voi oikein etukäteen valita, kun pohtii ammatinvalintaa. Siihen liittyviä tekijöitä ei aina voi ennakoida, koska ne rakentuvat meihin elämän myötä, osittain oman ymmärryksemme, tulkintamme ja toimintamme kautta, osin sattumalta.

(En siis olisi nuorena voinut "valita paremmin" suhteessa niihin asioihin joita nyt tunnistan omassa "matchissani". En olisi osannut edes kuvitella niitä asioita silloin.)

Olen aiemmin miettinyt, että kun ihminen on sopusoinnussa tehtävänsä ja siihen liittyvän näkymän kanssa, hän "soi" puhtaasti, kuin soitin. Hänen oma kasvupyrkimyksensä, ponnistelunsa ja persoonallinen tapansa ottaa haasteita ja selviytyä niistä, on harmoniassa sen kanssa, mihin suuntaan työ "kasvaa", rakentuu, kurottuu - ja mitä siinä on kulloinkin tarpeen tehdä. Tämä ei liity pelkästään taitoihin, eikä pelkästään työn arvoihin. Ei se liity edes siihen onnistuuko työtoiminta tai kohtaako se vastuksia. Kyse on jotenkin kasvusta ja rakentumisesta; siitä, että syntyy useiden toisiinsa kytkeytyvien prosessien jonkinlainen yhteissoitto ja siitä kumpuava mielekkyys.

Voi olla niin, että yksilö ja tehtävä vaatimuksineen ovat riitasoinnussa. Sitä ei aina havaitse kuin yksilö itse - koska vain hän itse kuulee soinnun sisältäpäin. Joskus kestää vuosia ymmärtää, mistä riitasointu on peräisin -- minkä tulee muuttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti