sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mikä on oleellista elämänmuutoksessa

Tässä jatkoajatuksia edellisestä postauksesta.

Mietin edelleen aikuisia ihmisiä tempoilemassa elämänmuutostensa kanssa. Niissä on joskus aika vaikea olla avuksi toiselle. Ehkä siksi, että haluaisi nähdä toisen ratkaisevan ongelmansa ja tekevän valintoja ja päätöksiä. Silti arvelen, että pelkkä valinta tai päätös ei ole oleellinen asia.

(Valinta tai ratkaisuhan voi syntyä riippumatta päätöksestä. Elämä tuottaa valinnan tai ratkaisun. Jokin muu asia kuin oma päätös vaikuttaa siihen, miten asiat menevät.)

Ylipäänsä tuntuu, että pitkä työstö tai rimpuilu ennen valintaa on usein se keskeisin asia. Siinä rakennetaan ensin ymmärrys siitä mitä on ollut, mistä on tultu, miten asiat ylipäänsä "ovat". Tämä on kovin tulkinnanvaraista ja voi olla vaikea tietää, mitä tulisi kohdella faktana ja mitä tulkita uudelleen.

Valinnat, ratkaisut -- tai suunnanotot, kuten opinto- ja uraohjauksen professori emerita Marjatta Vanhalakka-Ruoho näitä ratkaisun paikkoja on kutsunut -- syntyvät kontekstissa, jota keskeisesti määrittää yksilön oma ymmärrys siitä, missä ollaan ja - kuka on.

Sen takia en jaksa innostua kevyestä "voit olla kuka vaan haluat" tai "kaikki on mahdollista kun vaan päätät" -puheesta tai äärimmilleen viedystä ratkaisukeskeisyydestä, jossa ainoa kiinnostava asia ovat ratkaisut ja tavoitteet.

Silloinkin kun teemme jyrkkiä muutoksia, tai syntyy katkoksia tai elämä päättää puolestamme, oman ymmärryksemme täytyy luoda kuva ja jäsennys tapahtuneesta. Katkoksen yli tarvitaan merkityssiltaa, tarinallista eheyttä. Nämä merkitykset ovat nimenomaan identiteettiin ja arvomaailmaan sidottuja ja syvälle juurtuneita. Näillä merkityksillä on myös rajat - emme tosiaan voi olla "ketä vaan".

Kun päätämme jotain, valitsemme tai otamme suuntaa, tarvitsemme ymmärrystä kaikesta siitä, mikä edelsi tätä suunnanoton tilaa. Ilman tätä ymmärrystä sohimme sokkona.

On itse asiassa varsin rationaalista olla päättämättä uutta suuntaa ennen kuin ymmärtää tähänastista elämäänsä.

Tämän ymmärryksen muoto on tarinallinen, vaikka se on joskus vaikeasti sanallistettavissa.  Se on silti tavoitettavissa. (Joskus kun kuuntelen ihmistä puhumassa, minulle tulee tästä ymmärryksestä melkeinpä kolmiulotteinen mielikuva, joka voi tuntua myös kehollisesti.)

Lisäksi uskon että kun tämä ymmärrys saa rauhassa rakentua, päätös tai valinta syntyy itsestään. Jonakin päivänä se vain on selvää, eikä sitten enää pysty sanomaan, millä hetkellä ratkaisu syntyi.

Siksi miellänkin nämä ratkaisujen tai suunnanottojen kohdat elämässä tiloina, en niinkään hetkinä. Ne eivät ole pisteitä janalla vaan tiloja.

**

Minulla on hieman kesken sen hahmottaminen, miten tämä asettuu silloin, kun kyseessä on hyvin nuori ihminen. Ehkä tarinalliset resurssit ovat suppeammat, päätelmät suoraviivaisempia? Kokemusta vähemmän mutta ajattelu myös joustavampaa. Suhde aikaan on myös toisenlainen. Mutta ydinilmiöt lienevät samat. Ihmisen ymmärrys itsestään, elämästän ja identiteetistään on ytimeltään tarinallinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti