perjantai 31. maaliskuuta 2017

Näen mitä rakennat

Ihminen haluaa tulla nähdyksi oikein nimenomaan pyrkimyksissään. 

Tätä pohdin hiljattain, kun eräässä yhteydessä keskusteltiin sitä, millainen esimiehen palaute on hyödyksi. 

Kannustusta usein toivotaan, tietenkin. Hyviä tuloksia tulee kiittää, kun aihetta on. 


Luulen että ainakin toisinaan vielä oleellisempaa on se, että nähdään oikein se, mitä toinen on yrittänyt. Että toiminta tulee ymmärretyksi oikeassa valossa silloinkin, kun tulokset eivät ole toivotunlaisia. Nehän eivät aina ole yhden työntekijän yrittämisistä kiinni. Tai joskus tulosten aika ei vaan ole vielä tullut, koska ne kypsyvät hitaasti. Silloin on tärkeätä, että tulee nähdyksi se, mihin suuntaan henkilö on yrittänyt toimia, millaista kokonaisuutta rakentaa tai mihin yhteiseen asiaan antaa panoksensa, vaikka vielä ei voi nähdä, onko toiminta onnistunut.

Tätä ehkä odotamme myös muilta ihmisiltä, joiden ymmärrys on meille tärkeätä, esimerkiksi ystäviltämme. Että he ymmärtävät, mitä yritämme toteuttaa ja rakentaa elämässämme. Että he tunnistavat toimintamme ja arvojemme välisen suhteen oikein.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Mestariluokalla

Jatkan vielä tuon mestari-aiheen pohdintaa. Olen kerännyt aikamoisen kasan asiaan liittyvää kirjallisuutta odottamaan jotain sopivaa hetkeä. Olen myös kirjoittanut vapaamuotoista, henkilökohtaista tekstiä selvittääkseni, miksi kummassa olen tästä asiasta niin kiinnostunut.

Uskon että mestari-kisällipedagogiikka kiinnostaa ainakin siksi, että se edustaa - ainakin osittain - vastakohtaa ohjausajattelulle, jota itse opetan ja edistän. Tai ainakin se edustaa monien keskeisten ohjausta määrittävien ilmiöparien tai jatkumoiden toista ääripäätä. Yritän purkaa asiaa hieman.

Substanssiohjaus vs. prosessiohjaus

Olen ohjausajattelussani korostanut prosessiohjauksen elementtejä, koska ne ovat ohjauksessa yleisiä ja kontekstirajat ylittäviä ja koska ohjauksessa epäonnistuminen on usein kiinni  juuri prosessiohjauksen epäonnistumisesta. Substanssiosaamisellakin on merkitystä, mutta eri ohjauksen lajeissa eri määrin. Esimerkiksi työnohjaajan ei ole aina pakko tuntea työnohjattavien työtä kovinkaan perinpohjaisesti. Joskus jopa opinnäytteen ohjauksessakin pääsee aika pitkälle, vaikka ei tunne käsiteltävää erityisalaa.

Sen sijaan mestariksi ei voi tulla muuta kuin olemalla taitava tai huippu nimenomaan jonkun substanssin (tiedonalan ja/tai taidon) alueella. Mestarin oppiin halutaan juuri huippuun viedyn, maineikkaan substanssiosaamisen takia. On tietenkin mahdollista, että substanssiosaamisen rinnalla
mestarilla on myös prosessiosaamista, eli pedagogista taitoa. (Silloin onkin kyse aivan erityisen armoitetusta mestarista!) Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Mestareiltahan siedetään joskus huonoakin pedagogiikkaa, jos substanssin suhteen on tarjolla harvinaista osaamista.

Kutsumus vs. ammattirooli

Ohjausajattelussani olen pitänyt tärkeänä demystifioida ohjausosaamista, eli purkaa ja sanallistaa sitä elementteihinsä, jotta sitä olisi helpompi oppia ja ammatillistaa myös sellaista ohjaamista, jota toteutetaan jonkun muun kuin ammattimaisen ohjaustyön osana. Ollakseen onnistunutta ohjauksen ei kuitenkaan tarvitse olla elämäntehtävä eikä kutsumus.

Mestarina olemiseen sen sijaan kyllä tuntuu liittyvän jotain kutsumuksen kaltaista antautumista alalle sekä syvää rakkautta kohteena olevaa substanssia kohtaan. Mestarin taidon tai tietämyksen kohteena oleva asia on niin syvästi merkityksellinen ja itsetarkoituksellinen, että se on osa jokaista päivää. Sellainen päivä on hyvä, jolloin voi olla yhteydessä rakkauden kohteeseen. Zen-mestari mietiskelee päivittäin, soittajamestari harjoittelee soittoa, keskusteluntutkija katsoo aineistoa. Tähän ainakin pyritään. Uutterassa ja arkisessa harjoittamisessa on tietenkin kyse myös siitä, että suurta taitoa ei voi saavuttaa ilman vuosikausien säännöllistä harjoittelua. Tämä arkeen kovertuva toisto tuo myös nöyryyttä, koska mestari tietää että opittavaa on aina eikä täydelliseksi voi tulla. Kutsumukseen voi liittyy myös tiettyä arroganssia: oma tärkeä asia ohittaa monta muuta arkista toisille tärkeää asiaa.

**

Haen tähän vielä ainakin kolmatta ulottuvuutta ja se liittyy mestarin ja oppilaan suhteeseen. En ole vielä kovin pitkällä tämän ajatuksen kanssa, joten jätän sen ehkä hautumaan. Tähän liittyy yhtenä ulottuvuutena se, miksi olen aiemmin tarkastellut mestari-kisällipedagogiikan varjopuolia ja ns. "guruvaaraa". Olen miettinyt, millaisen suhteen tällaiset huippumestarit rakentavat oppilaaseensa, millaisen vastuun he ottavat oppilaansa kehityksestä ja millainen etiikka tähän suhteeseen liittyy. Tästä aiheesta haluan sanoa myös myönteisiä asioita, en pelkästään varoitella guruvaarasta.

Aiheesta on kirjoitettu paljon klassisen musiikin pedagogiikan piirissä. Minua kiinnostaa se kuitenkin myös osana kehomielen harjoittamista (zen-mietiskely, mindfulness sekä jooga) sekä tutkijaksi kasvamista. Näissä kaikissa on omat variaationsa, mutta jostain syystä uskon, että tässäkin asiassa nimenomaan eri kontekstien tarkastelu rinnakkain toisi jotain kiinnostavaa esille.

Jatkan siis!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Mestarillista

Mikä tai kuka on mestari?

Onko se sama asia kuin asiantuntija? Asiantuntijuuteen liitetään teoreettista tietoa, erilaisia taitoja, kokemuksellista ja proseduraalista tietoa, kykyä ratkoa kompleksisia ongelmia, muuttuvaa suhdetta osaajan sekä kontekstin välillä, reflektiivisyyttä, tiettyä yhteiskunnan tarjoamaa asemaa sekä tilivelvollisuutta.

Mestariuteen liittyy varmasti jotain samaa, mutta myös silti jotain aivan muuta. Aloin pohdiskella asiaa lueskeltuani mm. Minna Eväsojan esseeteosta ”Melkein geisha” sekä Emmi Itärannan romaania ”Teemestarin kirja”. Muistelin myös aiempia pohdintojani eri alojen mestareista sekä muuta aiheeseen liittyvää lukemaani. Ajatukseni asiasta ovat aika summittaisia.

Mestariksi tullaan tiiviissä suhteessa perinteeseen. Ja mestarin olemukseen ja mestarina elämiseen liittyy perinteen säilyttäminen ja vaaliminen, ei pelkästään uudistaminen (jota taas asiantuntijuuden osalta tavataan korostaa).

Mestariuteen liittyy ehkä tietynlainen ankaruus ja tinkimättömyys. Ankaruuteen (muun muassa oppilaita kohtaan) oikeuttaa se, että itse on käynyt kovan koulun ja antanut perinteen muokata itseä, taipunut sen tahtoon. Mestari voi joskus olla siinä määrin antautunut perinteelle, että sivuuttaa muunlaiset säännöt, kuten ystävällisyyden tai hyvän käytöksen.

Mestariksi tullaan mestarin ja oppilaan välisessä suhteessa. Ehkä juuri henkilökohtaisen suhteen kautta se rakentuu niin tiiviiksi osaksi persoonaa.

Mestariuteen liittyy toisaalta myös nöyryys, oman keskeneräisyyden jatkuva tunnustaminen. Mestarius voi olla myös yllätyksellistä. Mestari elää ja hengittää perinnettä. Hän voi ehkä siksi suhtautua siihen myös leikkisästi. Mestari saattaa paljastua vähemmän dogmaattiseksi kuin ei-vielä mestari.

Onkohan niin, että mestarius on ihmisen identiteetin ytimessä jotenkin eri tavalla kuin asiantuntijuus? Ikään kuin sitä ei voisi ollenkaan riisua ihmisestä.

Miksihän mestarius kiinnostaa minua? Enhän ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä. Mestarius on mysteeri. Olen aiemmin käsitellyt tätä asiaa korostamalla mestari-kisällipedagogiikan joitain rajoitteita ja purkamalla mestariuteen liittyviä guru-ajattelun vaaroja. Minusta tuntuu, että haluaisin katsoa jatkossa asiaa toisesta näkökulmasta. 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Lumivyöry

Ihmiset kertovat itselleen tarinoita itsestään ja toisistaan.  Tarinat sisältävät tulkintoja, uskomuksia ja maailmanselityksiä, juonia ja niihin liittyviä rooleja. Tarinat keräävät edetessään mukanaan lisää tulkintaa ja kokemusta, kuin vierivä lumipallo kerää mukaansa lunta. Parhaimmillaan näistä lumipalloista syntyy hyviä suojaavia rakennuksia; lumilinnoja, joissa voi elää ja joita kannattaa puolustaa.

Joskus jokin tarina saa ylivallan ihmisessä ja alkaa edetä kiihtyvällä vauhdilla, se alkaa käyttäytyä kuin lumivyöry, joka vetää ryminällä mukaansa lumen lisäksi puita ja maa-ainesta, ja uhkaa kaataa kaiken alleen ja tuottaa vahinkoa. Lopulta ihminen itse jää alle.


Miten silloin tulisi toimia? Kuinka lumivyöry pysäytetään, kuinka kaivetaan ihmiset turvaan sen alta, ja miten valtaisa möykky sulatetaan ja kieritetään siitä lopulta uusia palloja?