maanantai 27. maaliskuuta 2017

Mestariluokalla

Jatkan vielä tuon mestari-aiheen pohdintaa. Olen kerännyt aikamoisen kasan asiaan liittyvää kirjallisuutta odottamaan jotain sopivaa hetkeä. Olen myös kirjoittanut vapaamuotoista, henkilökohtaista tekstiä selvittääkseni, miksi kummassa olen tästä asiasta niin kiinnostunut.

Uskon että mestari-kisällipedagogiikka kiinnostaa ainakin siksi, että se edustaa - ainakin osittain - vastakohtaa ohjausajattelulle, jota itse opetan ja edistän. Tai ainakin se edustaa monien keskeisten ohjausta määrittävien ilmiöparien tai jatkumoiden toista ääripäätä. Yritän purkaa asiaa hieman.

Substanssiohjaus vs. prosessiohjaus

Olen ohjausajattelussani korostanut prosessiohjauksen elementtejä, koska ne ovat ohjauksessa yleisiä ja kontekstirajat ylittäviä ja koska ohjauksessa epäonnistuminen on usein kiinni  juuri prosessiohjauksen epäonnistumisesta. Substanssiosaamisellakin on merkitystä, mutta eri ohjauksen lajeissa eri määrin. Esimerkiksi työnohjaajan ei ole aina pakko tuntea työnohjattavien työtä kovinkaan perinpohjaisesti. Joskus jopa opinnäytteen ohjauksessakin pääsee aika pitkälle, vaikka ei tunne käsiteltävää erityisalaa.

Sen sijaan mestariksi ei voi tulla muuta kuin olemalla taitava tai huippu nimenomaan jonkun substanssin (tiedonalan ja/tai taidon) alueella. Mestarin oppiin halutaan juuri huippuun viedyn, maineikkaan substanssiosaamisen takia. On tietenkin mahdollista, että substanssiosaamisen rinnalla
mestarilla on myös prosessiosaamista, eli pedagogista taitoa. (Silloin onkin kyse aivan erityisen armoitetusta mestarista!) Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Mestareiltahan siedetään joskus huonoakin pedagogiikkaa, jos substanssin suhteen on tarjolla harvinaista osaamista.

Kutsumus vs. ammattirooli

Ohjausajattelussani olen pitänyt tärkeänä demystifioida ohjausosaamista, eli purkaa ja sanallistaa sitä elementteihinsä, jotta sitä olisi helpompi oppia ja ammatillistaa myös sellaista ohjaamista, jota toteutetaan jonkun muun kuin ammattimaisen ohjaustyön osana. Ollakseen onnistunutta ohjauksen ei kuitenkaan tarvitse olla elämäntehtävä eikä kutsumus.

Mestarina olemiseen sen sijaan kyllä tuntuu liittyvän jotain kutsumuksen kaltaista antautumista alalle sekä syvää rakkautta kohteena olevaa substanssia kohtaan. Mestarin taidon tai tietämyksen kohteena oleva asia on niin syvästi merkityksellinen ja itsetarkoituksellinen, että se on osa jokaista päivää. Sellainen päivä on hyvä, jolloin voi olla yhteydessä rakkauden kohteeseen. Zen-mestari mietiskelee päivittäin, soittajamestari harjoittelee soittoa, keskusteluntutkija katsoo aineistoa. Tähän ainakin pyritään. Uutterassa ja arkisessa harjoittamisessa on tietenkin kyse myös siitä, että suurta taitoa ei voi saavuttaa ilman vuosikausien säännöllistä harjoittelua. Tämä arkeen kovertuva toisto tuo myös nöyryyttä, koska mestari tietää että opittavaa on aina eikä täydelliseksi voi tulla. Kutsumukseen voi liittyy myös tiettyä arroganssia: oma tärkeä asia ohittaa monta muuta arkista toisille tärkeää asiaa.

**

Haen tähän vielä ainakin kolmatta ulottuvuutta ja se liittyy mestarin ja oppilaan suhteeseen. En ole vielä kovin pitkällä tämän ajatuksen kanssa, joten jätän sen ehkä hautumaan. Tähän liittyy yhtenä ulottuvuutena se, miksi olen aiemmin tarkastellut mestari-kisällipedagogiikan varjopuolia ja ns. "guruvaaraa". Olen miettinyt, millaisen suhteen tällaiset huippumestarit rakentavat oppilaaseensa, millaisen vastuun he ottavat oppilaansa kehityksestä ja millainen etiikka tähän suhteeseen liittyy. Tästä aiheesta haluan sanoa myös myönteisiä asioita, en pelkästään varoitella guruvaarasta.

Aiheesta on kirjoitettu paljon klassisen musiikin pedagogiikan piirissä. Minua kiinnostaa se kuitenkin myös osana kehomielen harjoittamista (zen-mietiskely, mindfulness sekä jooga) sekä tutkijaksi kasvamista. Näissä kaikissa on omat variaationsa, mutta jostain syystä uskon, että tässäkin asiassa nimenomaan eri kontekstien tarkastelu rinnakkain toisi jotain kiinnostavaa esille.

Jatkan siis!

2 kommenttia:

  1. Hei,
    Mietin sitä kolmatta näkökulmaa ja mieleen tuli pari seikkaa. Kisälli oppii mestarilta mm., kun mestari kertoo ja näyttää, miten tehdään, kun mestari antaa rakentavaa ja rohkaisevaa kritiikkiä tai kun mestari analysoi tekemisen sisältöä ja lopputuloksen osasia. Mestari on näissä asioissa joko hyvä, huono tai siltä väliltä. Sillä on merkitystä.
    Toinen tärkeä asia on, millainen on kisälli. Miten hän pystyy optimaalisesti hyödyntämään mestarin opit. Miten hän mestarin ohjauksessa löytää oman, parhaan toimintatapansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se lienee... Miten löytää oma tapa, toisen mallia seuraten.

      Poista