tag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post779133769909363133..comments2022-04-04T11:01:14.420+03:00Comments on Työ, ihminen, (työn)ohjaus: HOT ja mielen kielellisyys - puhekone kapinoiSanna Vehviläinenhttp://www.blogger.com/profile/07154242434105842712noreply@blogger.comBlogger8125tag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-87976370471256672892013-05-17T11:55:55.351+03:002013-05-17T11:55:55.351+03:00Kiitos Mari! Ehkä HOT tosiaan on juuri otollisimmi...Kiitos Mari! Ehkä HOT tosiaan on juuri otollisimmillaan tilanteissa, joissa käyttäytymisessä ON jotain häiritsevää tai vahingollista, jonka olisi hyvä muuttua. Ja Liisan pohdinnan virittämänä mietin nyt, että se HOTIN näkemys kielestä ei ole ehkä viritetty niinkään kuvaamaan ihmisen todellisuuden rakentumista kuin sitä, miten sisäinen puheemme meihin joskus vaikuttaa. Mulle tää ajatustenvaihto on selkeyttänyt tätä juttua kovasti. Tajusin mihin itse juutuin niitä tekstejä lukiessa. - MArin pohdintaa luettuani tajusin että mulle vaikeus oli jotenkin juuri siinä kapeassa tavassa puhua kielestä sekä ihmisen todellisuuden, kielen ja kokemuksen välisestä suhteesta. Ajattelen että ihminen elämäänsä eläessään etsii ja tapailee koko ajan suhdetta todellisuuteen kehollisena ja aistivana kokijana, kieltä käyttävänä ajattelijana+vuorovaikuttajana sekä sosiaaliseen toimintaan ja työhön osallistujana. Näihin kaikkiin jotenkin samanaikaisesti ja toisiinsa kietoutuen. Terapiat ja ohjaukset ja koulutukset tarttuvat näistä ehkä vähän eri alueisiin ja aina kun jotain korostetaan, jotain muuta jää sivuun. Todennäköisesti itse työnohjaajana liikun eniten ja mieluiten tuolla sosiaalisen toiminnan, osallistumisen ja vuorovaikutuksen alueella. Mutta on jotenkin hyvä tajuta että "muutos" tai "pysyvyys" läpäisee noita kaikkia tasoja. Ja ehkä vielä niin että arvot, ne "oikeat" sellaiset, nimenomaan ovat yksilön elämässä noita kaikkia tasoja läpäisevä asia. Omat arvot, ne todelliset, ovat kehossa asti.Sanna Vehviläinenhttps://www.blogger.com/profile/07154242434105842712noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-767746201095915492013-05-15T23:16:10.848+03:002013-05-15T23:16:10.848+03:00Kiintoisa avaus ja kiintoisaa keskustelua. Mä huom...Kiintoisa avaus ja kiintoisaa keskustelua. Mä huomasin, että tulin jotenkin vähän vihaiseksi, kun aloin ajatella tota HOT-hommaa. Mulla on jotain antipatioita sitä kohtaan, jotka kyllä sait Sanna vangittua hyvin tuohon noin. Ja samalla siinä lähestymistavassa on jotain, mitä pystyy hydyntämään ja mikä tuntuu ihan toimivalta. Mulla on vähän niinkuin Liisalla, käytän jotain menetelmiä, mutta jotenkin koen, että lähestymistapa tuolla tavalla kuvattuna on aika pinnallinen ja varsinkin filosofisesti köyhä. Toisaalta, en tunne HOTia (tai ACTia) juurikaan muuten kuin Arto Pietikäisen "Joustava mieli"-kirjan kautta ja se kirja on popularistointi aiheesta. Varmaan löytyy aivan toisenlaisiakin tapoja sanoittaa tätä terapiasuuntaa.<br /><br />Se minkä koen HOTissa joskus vieraana, on se että ihminen hahmotetaan siinä ensi sijassa käyttäytymisen kautta. Ihmisen sisäinen todellisuus otetaan kohteeksi, objektiksi, jota lähdetään erilaisilla metodeilla työstämään. Tavoitteena HOTissa on sisäisten tulkintojen muokkaamisen kautta muuttaa ihmisen käyttäytymistä. Itse pidän sisäisen todellisuuden syvempää hahmottamista jo itsessään arvokkaana asiana. Sisäsen kokemuksen työstämisen (kohdistuipa se ajatuksiin tai tunteisiin tai keholliseen kokemukseen) ensisijaisena tarkoituksena ei tarvitse olla käyttäytymisemme muokkaaminen vaan merkityksellisempään, laajempaan ja monipuolisempaan näkökulmaan avautuminen, tulkintojen rikastuminen, elämän rikastuminen, vivahteikkaampi kokemus, syvemmin, rohkeammin ja intohimoisemmin eletty elämä. Sisäisyydellä on arvoa itsessään ei vain käyttäytymisen ohjaamisen välineenä. Siinä mielessä ajatukset eivät ole _vain_ ajatuksia, vaan ne ovat yksi kokemuksemme elementti ja sellaisena arvokas osa ihmistä.<br /><br />Sitten tosiaankin: arvot! Mun mielestä ei ole helppo päästä kiinni syvimpiin arvoihinsa. Mun oma kokemus on, että minua syvimmältä ohjaavat hahmot, ovat aika hankalasti sanallistettavia, vaikka ovatkin erittäin todellisia. Pidän tärkeämpänä arvojen kyselemistä itseltä, kuin kysymykseen vastaamista. Mutta oikeastaan olen sitä mieltä, että pitäisi kysyä "mikä on minulle merkityksellistä" se kysymys ohjaa minut ainakin syvemmälle, sattuvampien totuuksien ääreen. <br /><br />Usein ongelma arvojen työstämisessä on, että se on aivan liian RATIONAALISTA. Luetteloidaan, taulukoidaan, pisteyteään ja järjestellään. Jollekin tämmöinen ehkä sopii. Minulle ei, eikä ainakaan kaikille ohjattavillekaan. Jos minulla on kädessä taulukko ja saman aikaisesti minun pitäisi saada kosketus syvimpiin arvoihini, niin se ei vaan onnistu. Mielumin pidän sillä hetkellä kädessä vaikka sivellintä tai vaikka ikkunanpesulastaa. <br /><br />Sit viimeisenä kommenttina. Kuka on se bussiesimerkin minä on, joka sitä bussia ajaa? Miksi juuri tämä "kuski" olisi joku aidoin minämme? Mistä hän on saanut päämääränsä? Mistä tiedän, ettei hän ole yksi huutelijoista, joka vaan on päässyt rattiin? Jos tavoitteena on havainnoivan position vahvistaminen, miten bussikuskin pitäisi suhtautua siihen, jos bussissa on päällä hirvee möykkä? Mä arvelen, että sen pitäisi pysäyttää ja kysyä, mitä asiaa matkustajilla on. Sen pitäisi saada kuuluviin myös sen pienen hiljaisen ääni, joka on istunut pitkään ikkunan vieressä ja oottanut, että joku kysyisi siltä. Ja miten muuten pitäisi ajatella elämän metaforana jotain bussimatkaa? Että ollaanko me jollain ennalta määrätyllä bussireitillä tässä, kymppilinja vai mikä lienee? Sittenhän elämäntehtävän selvittäminen on helppoa, kattoo vaan linjanumeron bussin ottasta ja lakkaa liikaa ajattelemasta tai suomasta huomoita ajatuksilleen.<br /><br />No joo. Taisin taas vaähän saada kierroksia. HOT on vain HOTia. Heh. Yksi bussissa huutelijoista muiden joukossa. Marihttp://www.tyonohjaus.finoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-82406661516580160742013-05-15T13:45:05.879+03:002013-05-15T13:45:05.879+03:00Sepä se, Liisa, että nämä käänteentekevät hetket, ...Sepä se, Liisa, että nämä käänteentekevät hetket, kun maailma kerralla loksahtaa, ovat elämyksellisesti vahvoja, mutta niiden alle on tehty pitkä ja joskus näkymättömiin jäävä pohjatyö. Sen tietää omastakin elämästä miten kauas taaksepäin juonteet voivat kulkea. Sitten on sellainenkin kokemus, josta oon tainnut blogatakin, että voi kokea rajusti oivaltaneensa jotain, ja sitten kun katsoo muistiinpanojaan tai päiväkirjojaan, tajuaa että oon oivaltanut tämän saman asian joskus ennenkin ... Sanna Vehviläinenhttps://www.blogger.com/profile/07154242434105842712noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-34764681353486067852013-05-15T12:13:18.649+03:002013-05-15T12:13:18.649+03:00Nämä kirjoitustyyliasiat ovat kyllä aika hauskoja,...Nämä kirjoitustyyliasiat ovat kyllä aika hauskoja, tuntuu että joka ammattiryhmä koulukunta luo oman kielellisen ympäristönsä ja tunnelmansa ympärilleen. Minullekin niks naks -ajattelu on hankalaa, jos on psykoanalyyttinen viipyilykin...ja milloin nyt mikäkin ärsyttää :-)<br /><br />No, minusta näyttää siltä että asiat tosiaan voivat joskus tapahtua aika ihmeellisen mutkattomasti, yksinkertaisen oivalluksen kautta, ja tämän voi tuottaa kyllä kielellä leikkiminenkin. Näitä tapauskuvauksiahan on paljon HOT- ja CBT-kirjoissa. Luulen kuitenkin että tässä on käynyt niin, että menetelmästä innostuneena kirjoittajilta on jäänyt huomaamatta ja kuvaamatta kokonainen kirjo työskentelyn ja muutoksen perusedellytyksiä, jotka vaikuttavat vahvasti jo siihen, tuleeko asiakas ylipäätään vastaanotolle. Niinkuin nyt vaikka muutoksen kokeminen välttämättömäksi. Ja sitten jos asiakas tulee vastaanotolle asti, niin suhteesta on tultava sellainen, että asiakas uskaltaa sen varassa kokeilla jotain uutta. Nämä asiat jäävät usein aivan syrjään kirjoituksissa, vaikka terapeutit varmasti tietävät ja huomioivat ne käytännön työssä. Mutta tämä ei tosiaan tarkoita sitä, etteivätkö menetelmät olisi hyviä ja sisältäisi paljon oivallusta. Kyllä minäkin niitä käytän, sekä itseeni että muihin. <br /><br />Vielä tuohon Ninan kommenttiin, että totta on että monesti törmää asioihin joita on lähestyttävä muuta kautta ennen kuin niitä voi kielellistää (ja usein mietin onko se ylipäätään välttämätöntä). <br /><br />Arvoihin palataan varmasti, ei niistä oikein mihinkään pääsekään..Liisahttps://www.blogger.com/profile/17713397681213285802noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-200497917987022412013-05-15T09:42:50.963+03:002013-05-15T09:42:50.963+03:00Hei Liisa, olipa kiva että tartuit tähän! Tuo oli ...Hei Liisa, olipa kiva että tartuit tähän! Tuo oli selkeyttävää. Voi olla että lukijana reagoin ihan vaan tekstin tyyliseikkoihin aika (=liian?) voimakkaasti...? Ehkä HOT-tekstien kirjoitustapa on myös joskus vähän tällainen "niks-naks-näin se käy!". Ja se herättää minussa juuri tällaisia kysymyksiä sitten... että miten niin ja eihän se nyt näin yksinkertaista voi olla... Mutta olen varma, kuten sanot, että käytännössä tuo "puhekone" tai muut vastaavat jutut auttavat monia. Olen itsekin hyötynyt vaikkapa siitä melkein jo kliseeksi muodostuneesta bussivertauksesta. <br /><br />Tuosta arvo-asiasta olisi kiva jatkaa. Työnohjauksessa puhutaan usein arvoista ja mielestäni se on erittäin oleellinen kysymys kun miettii ihmisen suhdetta työhönsä. Mutta kuinka puhuisi siitä heittelemättä sitä sanahelinänä...Sanna Vehviläinenhttps://www.blogger.com/profile/07154242434105842712noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-29342995558130147392013-05-15T08:39:20.444+03:002013-05-15T08:39:20.444+03:00Tulipa tämä juttu hauskalla hetkellä, olen itsekin...Tulipa tämä juttu hauskalla hetkellä, olen itsekin juuri koettanut perehtyä tähän hottiin. Hirveän pitkällä en kyllä ole, sillä vaikka lähestymistapa päältä katsottuna näyttää selkeältä ja järkeenkäyvältä, siinä on tosiaan sisällä kaikenlaista tarkemmin mietittävää. <br /><br />Arvelisin, että hotissa lähtökohtana on enemmän se mikä toimii käytännössä, kuin nyt vaikka kielen luonteen täsmällinen pohtiminen. Minulle ainakin usein tulee lähes suggestiivinen tunne, kun luen näitä juttuja kielen ja mielen erillisyydestä, ja luulen että sillä tasolla se toimiikin. Jos ihminen on jäänyt sanojensa vangiksi niin sieltä ei välttämättä pääse pois järkeilemällä vaan jollakin muulla tavalla. Ja luulenkin, että kieli tosiaan tietyissä tapauksessa toimii puhekoneen tavoin, jähmeästi esimerkiksi vaaran merkkiä toistaen. Pakkoajatukset ovat varmaan selkein esimerkki tällaisesta. Ja samalla tavalla voivat jumittua muutkin merkityksenmuodostuksen tasot, ruumiillinen, mielikuvallinen jne.<br /><br />Mutta tuskin kieli hottilaistenkaan mielestä aina edustaa puhekonetta, sillä niinhän he itsekin kehittävät ajatuksia ja kommunikoivat kielen avulla. Ja oletettavasti ajattelevat puhuvansa jostain mikä on olemassa. <br /><br />Jos haluaa lukea jotain hankalaa mutta hedelmällistä tästä kielen kommunikatiivisuuden jatkumosta, niin Leimanilla on vuodelta 2000 artikkeli jossa hän purkaa Ogdenin transfrenssimatriisia tästä näkökulmasta.<br /><br />Sitten tämä arvojuttu. Olen alkanut ajatella, että jos ihminen tosiaan tietää millaisia arvoja itse edustaa eli käytännössä toteuttaa, niin se tarkoittaa kyllä jo huikean hyvää itsetuntemusta. Yritin juuri eilen miettiä että mitäs ne minun omat arvoni mahtavat olla. Uuvahdin alkumetreillä. On helppo täydellä arvokyselyitä ja pääseehän sillä alkuun, mutta kysymys ei tyhjene ihan niin vähällä. <br /><br />Viimeisestä kappaleesta samaa mieltä. <br /><br />Liisahttps://www.blogger.com/profile/17713397681213285802noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-3473783647262780252013-05-14T21:46:03.562+03:002013-05-14T21:46:03.562+03:00Kiitos, Nina, tämän näkökulman esille tuomisesta. ...Kiitos, Nina, tämän näkökulman esille tuomisesta. Kehossa elämme, kehollista on kokemuksemme...Sanna Vehviläinenhttps://www.blogger.com/profile/07154242434105842712noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-3378744491710549348.post-26989673329788075922013-05-14T21:34:29.879+03:002013-05-14T21:34:29.879+03:00Mä just olin 9 kk kestävässä funktionaalisen kehot...Mä just olin 9 kk kestävässä funktionaalisen kehotietoisuuden koulutuksessa jossa mindfulnessia ei liitetty pelkästään kognitioihin vaan mukaan otettiin kehollinen kokemus. En oikein jaksa uskoa pelkästään kielellisen havainnoinin voimaan, kun monet lannistavat tai pelottavat kokemukset kuitenkin ovat esisanallisia ja vahvasti kehollisia kokemuksia eikä niiden pelkkä käsitteellistäminen tai "temppurata" riitä. Siksi uskon vahvasti myös kokemuksellisiin menetelmiin terapiatyössä.Alinahttps://www.blogger.com/profile/04370195758632663756noreply@blogger.com