Kirjoittajasta


Ohjauksen monitoiminainen Tampereelta: 
koulutan, ohjaan, tutkin ja bloggaan. 
Kahden nuoren aikuisen äiti.





Olen KT, aikuiskasvatustieteen dosentti sekä työnohjaaja (STOry).

Olen työskennellyt mm. keskusteluntutkijana, yliopistopedagogisen kouluttamisen
sekä ohjauksen kehittämisen tehtävissä Helsingin ja Tampereen yliopistoissa,
vanhempana tutkijana Työterveyslaitoksella ja
viimeksi opinto- ja uraohjauksen professorina Itä-Suomen yliopistossa (31.7.2018 asti).

Olen kouluttanut ohjauksen osaajia eri aloilla yli kymmenen vuotta.

Tutkijana olen keskittynyt vuorovaikutuksen tutkimukseen
koulutuksen, ohjauksen ja psykoterapian konteksteissa
sekä hyvän ohjauksen mallintamiseen ja kehittämiseen.

Tutkimusten ohella olen julkaissut oppikirjoja.


Yliopistolta freelanceriksi siirtymisen myötä jatkan toimintaa 
ohjauksen koulutuksen, tutkimuksen ja 
kehittämisen parissa 
sekä vapaana kirjoittajana.

Koulutuskeikkoihin ja työnohjauksiin liittyvät yhteydenotot tervetulleita:
sannamarjaana@gmail.com